Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Hurma beauceronien toko rotumestari 2016!

Huh, en olisi ikinä uskonut että saadaan tästä kokeesta ykköstulosta. Mutta viimeistään nyt on todettava, että Hurma on koira, joka pistää kokeeseen kaikki peliin. Se on parhaimmillaan kokeessa! Ei ehkä tee niitä huippusuorituksiaan, mutta tasaisen varmasti kaiken mitä pitää. Maailman paras Hurmis <3

EVL 1-tulos, 286,5 p., sijoitus 2. 
Beauceronien toko rotumestari 2016!



Pisteet:
Paikallaistuminen 10
Paikallamakuu ja luoksetulo 10
Seuraaminen 9
Seiso/istu/maahan seuraamisesta 8,5
Luoksetulo pysäytyksillä 9
Ruutu 10
Ohjattu nouto 9
Kiertonouto 8
Tunnistusnouto 9
Kaukot 8

Tuomarina Harri Laisi.

torstai 13. elokuuta 2015

Hurma suoritti BH-kokeen

Käytiin Padasjoella suorittamassa BH-koe pois jaloista. Seuraaminen on treeneissäkin ollut meidän murheenkryyni ja käyttäytymiskokeessa se tulee vielä kahteen kertaan. Selvittiin siitä urakasta kuitenkin ihan kohtuullisesti, vaikka hihnassa seuraaminen meinasi aluksi mennä ihan nuuskimiseksi. Sai sitten juonesta kiinni ja vapaana seuraaminen oli jo ihan meidän omaa tasoa. Ei hyvää, mutta sillä mentiin. Paikka ja kontakti pysyi mutta onhan se aika säälittävä olento :D Jäävissä ei ongelmia ja luoksetulo samoin hyvä. Myös paikallaolossa pysyi hienosti. Kaupunkiosuus oli Hurman mielestä vähän tylsä ja se odotti koko ajan josko jotain jännää tapahtuisi ;)
Paikallaolo Kuva Kristiina Kerttula

Kuva Kristiina Kerttula

Kuva Kristiina Kerttula

Kuva Kristiina Kerttula

Kuva Kristiina Kerttula

Kuva Kristiina Kerttula

Kuva Kristiina Kerttula

Kuva Kristiina Kerttula

Kuva Kristiina Kerttula

Kuva Kristiina Kerttula

lauantai 30. elokuuta 2014

Beauceronien erikoisnäyttely Tammela

Tänään käytiin Hurman kanssa ensimmäistä kertaa näyttelyssä. Toivoin kovasti että saisi EH:n, mutta varauduin henkisesti Hyvään. Ja sitten se pieni kirppu saikin ERI:n! :) Ja sijoittui nuorten luokassa vielä neljänneksi. Aika hyvin Hurmalta :D Hienosti käyttäytyi, seisoi nätisti ja liikkui myös hyvin koko ajan.

Arvostelu:
18kk narttu. Hampaat ok, erinomainen pää ja hyvä ilme. Silmät hyvän väriset ja malliset. Mittasuhteet kokonaisuudessaan hyvät. Erinomainen ylälinja ja lantio, hyvänpituinen häntä. Rintakehä sopivan syvä. Hyvä aluskarva. Erinomainen alalinja, hyvä luusto, erinomaiset värimerkit. Jalat voisivat olla paremmat. Oikein hyvät liikkeet edestä ja takaa. Hännän kanto ihan rajalla, ettei ole liian korkea, vielä ok. Hyvät, säännölliset liikkeet sivusta.

Tuomarina Helene Moreau de Vincens Ranskasta.  







Muuten harrastusrintamalla Hurma on treenannut hakua, jossa ollaan saatu ilmaisua ihan hyvälle mallille. Etsimisessä tökkii parhaillaan joku ja pitää palata nyt helppoihin treeneihin sen kanssa hetkeksi.

Jälkeä ollaan nyt tehty muutamaan otteeseen, se oli keskikesän tauolla kun mulla ei riittänyt motivaatio kun tuntui ettei koiralla riittänyt motivaatio. Mutta nyt tuntuu että ollaan löydetty yhteinen sävel tähän hommaan ja kun palaset sai kohdalleen niin motivaatiosta tämä homma ei kyllä jää kiinni :D

Myytti on ihan muutamaan otteeseen tokoillut ja nyt pitäisi aktivoitua toden teolla. Jos sen kanssa syksyllä pääsisi muutamaan kokeeseen :) Harkinnassa myös SBCAK:n mestikset, mutta en tiedä jaksanko ajaa Pieksämäelle saakka...

Viivi sai pennut kolme viikkoa sitten ja on nyt mammalomalla. Palailee kotiin kuukauden kuluttua :)

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Beauceronien jalostustarkastus Kerimäellä

Tempastiin kevyt viikonloppuvisiitti Kerimäelle Tomeran poppoolla. Niin hauska porukka, ihan mahtavaa! Ilmoitin myös Hurman mukaan, kun nyt sinne olin päättänyt mennä. Lähdettiin perjantaina ajelemaan Petin ja Vallan kanssa kohti Punkaharjun lomakeskusta. Hieman levottoman ajomatkan jälkeen perillä odotti oikein mainio mökki jonne majoituttiin yhdessä Petin, Vallan, Minnan, Hannan, Wilman, Marikan ja Tintin kanssa.

Aamusta köröteltiin ajoissa jalostustarkastuspaikalle ja olikin hieno paikka :) Järjestelyt pelasivat mainiosti koko päivän, joten suurkiitos järjestäjille! Kova urakka moisen tapahtuman järkkääminen. Pennuilla ohjelmaan kuului ulkomuodon arviointi ja luonneosuus, joka oli hieman arvoitus mitä se pitää sisällään. Ulkomuoto-osuudessa Hurma käyttäytyi tosi hyvin ja reippaasti. Kovin tarkkaan en ole vielä arvosteluun perehtynyt kun tuo ranskan kieli ei ole se vahvin :D Mutta tuomarin kommentein hieman liian kevytrakenteinen ainakin tässä vaiheessa ja luultavasti tulevaisuudessakin. Ei siis yllätyksiä tässä osiossa :p Tuomari oli aika tiukan oloinen ja yhden pennun se taisi heittää jopa pihalle ilman arvostelua kun se ei vastannut rotumääritelmää. Jos nyt en ihan väärin ymmärtänyt. Tiukka meininki!

Misseilyn jälkeen mentiin suoraan luonnekehään. Tuomari käpälöi Hurmaa aluksi ja nosti jopa syliin :D Sen jälkeen käveltiin keskelle kehää ja ammuttiin (9mm) ja Hurma ei tainnut sitä edes huomata. Oli siihen mennessä paukkuja jo hetken kuunnellutkin kun jonotettiin omaa vuoroamme missikehässä. Alkuun se käänytyi katsomaan mutta lopulta kyllästyi :D Seuraavaksi tuomari lähestyi pentua kepin kanssa huitoen. Tässä pennun ei odotettukaan tekevän oikeastaan mitään, katsottiin vain ettei pakita tai yritä karkuun. Hurma heilutteli sedälle hetken häntäänsä mutta alkoi sitten hetken kuluttua bisnestellä omiaan. Lopuksi tuomari tarkisti sirun ja leikki hetken Hurmiksen kanssa. Tuomarin sanoin Hurma on rento ja huoleton, iloinen pentu <3 Ja sitä se kyllä oli koko reissun ajan.

Noin muuten jalostustarkissa olleet koirat oli ehkä sanalla sanoen pettymys. Oli siellä paljon hyviäkin, mutta enimmäkseen aika valjua meininkiä. Paukkuja pelättiin aika paljon, vaikka tuomarin mielestä ne oli ilmeisesti ihan ok. Mutta hauska päivä jokatapauksessa, onneksi tuli lähdettyä! Voittajakoira (Sucikan Flash) oli kivanoloinen luonteen ja ulkomuodon osalta, joten varmasti ihan oikea valinta päivän parhaaksi :)

Parin vuoden päästä uudelleen ja silloin Hurmasta saanee jo kunnon arvion!

Hurma luonneosiossa (C) Hanna Jämiä


Korvat :D (C) Minna Virtanen

Kaamee ressi! (C) Minna Virtanen





Maailman paras Humps <3 (C) Minna Virtanen

perjantai 16. elokuuta 2013

Mätsäreitä ja PK SM kisoja

Ollaan käyty muutamaan kertaan harjoittelmassa käyttäytymistä ihmisten ilmoilla. Viivi osallistui viime viikolla mätsäriin ja Myytti ja Hurma eilen. Viivi oli niin nätisti ja kauniskin vielä, mutta menestystä ei irronnut vaikka osallistujia oli vähän monirotuisissa. Tuomari vielä meinasi antaa meille sinisen nauhan vaikka meidän parina ollut koira ei suostunut ottamaan askeltakaan ennen kuin todenteolla oli tehty töitä sen eteen. Jotenkin tästä päättelin että opaskoirakoulun nimen mainitseminen saattoi vaikuttaa arvosteluun, koska se sai aika nyreän vastaanoton muutenkin. Ehkä tuomari siis kuului tähän labbisporukkaan jotka vihaa opaskoirakoulua, tiedä sitten. Tai sitten Viivin ja mun meno ei muuten vaan miellyttänyt tuomaria. No, mätsärin päätavoite täyttyi kun turistina ollut Hurma sai loistavaa treeniä ihmisvilinässä rauhoittumisesta :)

Hurma olikin sitten eilen tositoimissa ja voi kun se olikin pätevä! Seisomisen kanssa oli vähän säätöä kun ei olisi ihan kamalan pitkään jaksanut tönöttää asennossa. Mutta muuten kovin asiallinen esiintyminen poiki sijoituksen sinisten pentujen neljänneksi parhaana ja se on hyvin se kun kisakumppaneitakin jopa oli ;) Ja tuomarina tiukkiksena tunnettu Johan Juslin. Tuomari kävi koiran tarkasti läpi ja muistinpa minäkin että kannusten räpläämistä pitää treenata ettei tuo heiluttele niitä räpylöitään niin hurjasti...noh, tällä kenraaliharjoituksella uskaltanee jalostustarkastukseen lähteä. Kai se jotenkin käyttäytyy ;)



Myytti sai punaisen nauhan ja esiintyi ihan kivasti. Sitten parhaan punaisen valinnassa sitä jännitti ihan kamalasti ne muut koirat eikä esiintynyt ollenkaan edukseen. Mutta kyllä senkin kanssa sinne viralliseen näyttelyyn just ja just kehtaa mennä. Syyskuussa olen sen sellaiseen mennyt ilmoittamaan :D

Noin muuten ollaan treenailtu vähän tokoa ja Hurman kanssa keppi-ilmaisua. Myytti kosautti tunnarinsa ihan täysin sen viime kokeen jälkeen ja nyt ollaan treenattu sitä sisällä useaan otteeseen ja ainakin nyt menee taas paremmin kuin hyvin. Täytyy siirtyä taas ulos ja toivoa että se on taas löytänyt itseluottamuksensa. Se yritti jatkuvasti tuoda vaan sen reunimmaisen...paha että vielä sen reunimmaisen kun kokeessa ei voi mennä siis oikein edes lottoamalla :p Noh, josko se nyt alkaisi sujumaan. Ohjatun kanssa ollaan myös tehty vähän hommia josko siitä saisi mukavamman ja varmemman. Hurman ja Viivin toko keskittyy edelleen ihan perusjuttuihin. Kyllä me joskus edetään, kai...

Viime viikonloppu meni kokonaan PK SM kisoissa Tampereella. Hauskaa oli ja Minna oli parasta matkaseuraa. Kyllä mekin vielä Hurman kanssa joku päivä ;)

Kuvia: http://fusca.kuvat.fi/kuvat/PK+SM+2013+Tampere/

Töissä sain muuten Viivin siskon koulutusryhmääni. Kuin kaksi marjaa ja saa nähdä montako kertaa menee nimet sekaisin ;) Viivin pentueesta kaikki hyväksyttiin koulutukseen/siitokseen joten ihan mahtava pentue!

Painoa Viivillä viime viikolla 26kg (pitää vähän laihtua..) ja Hurmalla 21kg nyt keskiviikkona...

lauantai 3. elokuuta 2013

Elokuu korkattu

Kyllä menee taas kesä vauhdilla! Onneksi ollaan otettu ilo irti kesäkeleistä ja treenattu ahkerasti. Enemmänkin olisin voinut jälkeä tallata, mutta yritän kovasti malttaa mieleni etten liikaa treenaa...Hurma on vasta 5 kk niin ei saa liikoja odottaa :) Jotenkin sitä meinaa aina unohtaa miten pieni se vielä on! Eilinen jälki tehtiin pellolle ja oli vähän haasteellisempi kuin tähän asti tehdyt nurmijäljet. Namit upposi vähän pinnalla olleeseen höttöheinään, mutta hienosti pentu jäljesti. Vähän ehkä uusi alusta vaikutti työskentelyyn....pää nousee enemmän askelten välillä ym. mutta lienee tottumiskysymyskin. Toisekseen Hurmasta tulee metsäjälkikoira, niin tollanen nenän nostelu ei siellä metsässä niin haittaa. Fiilis on hyvä ja se on pääasia tässä vaiheessa :)


Tottiksessa alkaa olemaan jo paljonkin ideaa vaikka aika vähän ollaan treenattu. Pääasiassa se on tosi innokas tottistelija, mutta välillä on päiviä jolloin huomaa että ei niin kiinnostaisi.

Myytin kanssa joitain tokotreenejä ja hyviä onnistumisia. Ilmoitin sen nyt seuraaviin kokeisiinkin ja ajattelin vielä muutamaan muuhunkin yrittää sitä saada. Katsotaan miten niissä menee ja mietitään mennäänkö talvella sisäkokeisiin vai taukoillaanko se aika kokeista ja treenataan kesää varten.

Viivi on treenannut tokoa hyvällä menestyksellä ja noutojuttuja Aten kanssa. Tänään se pääsi hierottavaksi ja ihan ok kunnossa oli :) Vasen puoli oli vähän jumissa ja selästä löytyi joku jumi myös. Mutta joustavat lihakset ja kaikki jumit aukes helposti. Jatketaan siis hyvillä mielin kickbikella hurjastelua!

Täältä löytyy paljon kuvia viime viikonlopun mökkireissusta: http://fusca.kuvat.fi/kuvat/M%C3%A4ntyharju+26.-28.7.2013/
Ranta oli hieno ja koirat ei mitään muuta olis tehneetkään kuin uineet :)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Treeniä

Alkuun muutama kuva Myytin tokokokeesta.

Metallinouto

Luovutus

Epäonninen tunnari

Ohjatun merkki

Seuraaminen

Palkintojenjako     
Kiitos kuvista Anna Mäkiselle :)

Eilen kävin kuvaamassa Viivin puolisisaruksia, joita oli muutama vielä tarhalla. Osa on jo lähtenyt hoitoperheisiin.

 Loput kuvat täällä: http://fusca.kuvat.fi/kuvat/Opaspennut+2013/H-pentue+ja+Gitta/

Tänään sitten treenattiin Ikean parkkiksella. Hurmalle tein nurtsille jäljen. 160 askelta ja alusta oli aika kuiva ja nurmikko lyhyt. Alkuun vähän rynni ja kesti hetken ennen kuin asettui jäljelle. Tosi hienosti meni, pää ei noussut kertaakaan. Nameista se ei tosin kamalasti piitannut vaan jätti syömättä vaikka selkeesti namin huomasi ja olisi ehtinyt syödä.

Myytti alotti toko-osuuden. Seuraamista, joka ajoittain hyvää ja taas ajoittain vähän laahustavaa. Ruutu meni hienosti, malttoi mennä merkillekin kitisemättä. Metalli samoin ok ilman hyppyä, zeta muuten ok mutta istuminen taas vaikeaa. Kaukoissa ennakointia jota oli kokeessa ja samoin on ollut kotona kun ollaan treenailtu. Pitää siis treenata myös sitä malttia taas. Kyllä on melkoista taiteilua tämän(kin) liikkeen kanssa. Lopuksi vielä ohjattu ja siinä ensin lähti väärälle, otin takaisin ja toistolla meni hyvin. Nyt ei ollut kauhean ahdistunut kuten yleensä ohjatussa on. Edistystä siis :) Sen mitä olen nyt Myytin kanssa huomannut niin se ei ehkä sittenkään "kestä" toistoja. Toki se jaksaa hinkata liikkeitä vaikka loputtomiin, mutta jos se jo kerran tekee oikein, niin toisto on sen mielestä vähän niinkuin rankaisu ja se kuvittelee tehneensä jotain väärin. Toisin sanoen jos menee hyvin niin jätetään homma siihen. Pitää vaikka pienen tauon ja sen jälkeen uudelleen, jos haluaa kuitenkin paljon toistoja alle. Hauska tämä kelpien ajatusmaailma, aina oppii uutta :)

Hurman ja Viivin kanssa vaan lyhyesti koska unohdin (!) namit kotiin. Muutama koiranmakkaranpala jäi Hurman jäljestä taskuun joten niiden avulla sitten vähän perusasentoa ja seuraamista. Lisäksi sitten ruutua pallon kanssa ja molemmat tykkää ruututreenistä ihan tosi paljon.

Molempien kanssa on myös aloitettu kaukojen tekniikkatreeni, joskin Hurman kanssa vähän huonolla menestyksellä. Se kun vakaasti päätti että ei voi nostaa persustaan ylös seisomista varten vaan ihan väkisin hinasti ahteriaan lattialla jos en kädellä auttanut mahan alta. Kokeilin miten sujuisi maahan-seiso mut sitten se heitti sammakkoasentoon ja kaula pitkällä yritti saada makupalaa :D Jatketaan harjoitusta :)

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kuvia

Me tottisteltiin ja koekäytettiin Viivin uusia valjaita tänään :) Atte pakotettiin kuvaamaan...















keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Keppitreeniä

Noniin, jos sitä jatkaisi kuulumisten päivittelyä. Jäljen teon sivussa ollaan nyt treenattu myös niitä jälkikeppejä. Koska päädyin suuntautumaan pelkästään metsäjälkeen, valitsin ilmaisutavaksi tuomisen. Hurmis on ihan hurjan pätevä keppikoira :) Nyt neljä treeniä takana ja voisin sanoa että se on tajunnut homman ekasta treenistä alkaen. Itse kämmäsin treenin nro 3 omalla toiminnallani ja Hurma kyllä merkkasi kaikki kepit mutta ennemmin olisi jatkanut matkaa kuin tuonut keppejä mulle saakka. Neljännen treenin tein samana päivänä ja nyt muutin vähän omaa toimintaani ja tulos oli tosi hyvä! Pääpointtina ehkä se, etten kovin innokkaasti kehu kun Hurma nostaa kepin. Jos innostun liikaa, niin tiputtaa kepin, mutta rauhallinen "vau, hienosti" ilmaisee että hyvin menee ja vasta kun keppi on tuotu käteen, voi riemuita vähän enemmän. Leikitin myös kepillä ja heitin sitä pari kertaa niin että sai tuoda sen uudelleen mulle ja palkkasin namilla.

Hoidossa ollessaan Hurma oli käynyt Mimman kanssa purutreeneissä. Annoin luvan sillä ehdolla että saan videotodistetta. Ja sitähän tuli :D Aika mainio pieni purija, vai eikö muka? VIDEO

Leirin kuvasaastetta voi ihailla täällä:  http://fusca.kuvat.fi/kuvat/Tomeran+leiri+2013/


Velipoika Laku oli hirveen taitava jälkikoira! Kieli poskella kohti paalua :)



Raine Holmin valvovan katseen alla :) Kuva: Hanna Jämiä
 
Meni vissiin ihan hyvin ilmeestä päätellen <3 Kuva: Minna Virtanen


Hurmalla painoa tänään 13 kg ja sai viimesen rokotuksenkin! Oli kauheen reipas pieni...ihan tohkeissaan kun pääsi lääkäriin :)