maanantai 22. huhtikuuta 2013

Jälkeä ja tokoa

Hurma on iiihana <3 Ihan mahtava pentu. Nyt siitä alkaa jo saamaan jonkinmoista käsitystä. Ei ujostele enää mitään ja mun vanhemmillakin tohelsi saman tien menemään niin, ettei olisi uskonut sen olevan siellä ekaa kertaa. Samoin työpaikan talkoissa se hengaili oikein luottavaisena taukohuoneessa ihmisten keskellä.

Vähän ollaan leikitty palloilla ja rätillä ja Hurmis tykkää kovasti saalistaa leluja ja taistella niistä. Muutamia tottisjuttuja ollaan namin kanssa otettu, mutta eipä tuon voi vielä sanoa mitään osaavan. Luokse se tulee yleensä, mutta saattaa se joskus napata kävyn suuhunsa ja mennä ihan toiseen suuntaan :D

Jälkeä alotettiin viikonloppuna ja nyt ollaan tehty kolme jälkeä tähän mennessä. Hyvin on hoksannut jutun juonen ja menee nenä tuhisten innokkaasti eteenpäin. Nyt pitäs vaan miettiä sopiva palkka jäljelle. Makkaraa on ollut tähän asti mutta sillä en aatellut jatkaa kauaa.

VIDEO

Myytin kanssa ollaan sitä tokoa nyt ahkerasti väännetty uusissa paikoissa. Tietysti näin viikko ennen koetta onnistuin sössimään sen kaukot jotenkin mystisesti ja nyt se on ihan törkeessä paineessa niitä tehdessään ja oikeestaan eihän se niitä sitten edes tee. Voi murhe! Muuten on hyvällä mallilla kaikki, mutta epäilen suuresti että kykeneekö se toimimaan kokeessa kaukojen suhteen. Näyttää tietysti vaan hakatulta ja saan taas murhaavia katseita osakseni :D Noh, viikko aikaa tehdä niistä taas hauska juttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti