lauantai 13. huhtikuuta 2013

Hurmaaja saapui taloon!

Kun oikein kovasti jotain toivoo, se voi jonain päivänä olla totta. Tomeran Indigo 'Hurma' pötköttää parhaillaan tuossa jaloissa ja minä olen tällä hetkellä maailman onnellisin ihminen!

Hurmasta toivon iloista kaveria jälkimetsään ja tokokentille ja mieli avoimena kokeillaan varmasti muitakin lajeja. Kunhan tuosta kasvaa, niin pääsee toki myös vetohommiin. Toivon että siitä kasvaa tasapainoinen, rohkea, huumorintajuinen ja innokas jokapaikanhöylä. Tämä pentue kolahti minuun nimenomaan luonteen osalta. Kaiken muun osalta tässä sitten mennäänkin niin isolla riskillä että heikompaa hirvittää. Taustalta löytyy mm. emän vatsalaukunkiertymä, sekä isän risa kyynärnivel. Kyynärnevel saattaa olla peruja pentuna tapahtuneesta tapaturmasta, mutta mitään varmuutta asialle ei ole. Suvussa ei onneksi muuten ole kyynärongelmia, joten toivotaan parasta. Ulkomuotokaan tuskin tulee ihan kaikkein oppikirjamaisin olemaan, mutta eiköhän sen beauceroniksi tunnista isonakin :)

Hurma tulee kasvamaan alusta saakka raakaruualla. Toivotaan että se osaltaan auttaa pitämään pennun terveenä ja kaukana vatsalaukunkiertymästä.

Ensimmäinen päivä on mennyt mukavasti. Haettiin Hurma kasvattajalta heti aamusta ja ajomatka meni hyvin. Ei inahtanutkaan koko matkalla, mutta viime metreillä okseni mun syliin :p Kotona sai sitten hetken tutkailla paikkoja itsekseen, ennen kuin esittelin sille Myytin ja Viivin. Tapaaminen oli hyvin simppeli. Nuuhkivat puolin ja toisin hetken aikaa ja jatkoivat sitten kaikki omia juttujaan. Kissa oli ehkä vähän jännempi juttu :)

Hyvin cool tuo lapsi näyttäisi olevan. Ei juurikaan ujostele vaan häntä tojottaen juoksee paikasta toiseen. Ulkona oli vähän kurjempaa, tiedä sitten paleliko vai jännittikö enemmän, koska keli on nyt ihan karsea! Katsellaan nyt muutama päivä miten lähtee sujumaan, mutta hyvältä vaikuttaa.

Painoa muuten tullessa tarkalleen 4kg :)

Eläinlääkäri sen sanoi :)




1 kommentti:

  1. Voi mikä ihana söpötys <3 Onnea koko perheelle uudeta tulokkaasta!

    VastaaPoista