sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Pentutreffeillä

Pääsin tänään Hurmiksen kanssa vierailevaksi tähdeksi työkaverini yhteistreeneihin. Jos joku kaipaa apua ongelmiin, niin voin suositella Dogmanshipin Janne Ruokosta! Treeneissä oli mukavaa ja tehokkaan oloista toimintaa :) Me keskityttiin Hurmiksen kanssa pentupaineihin Molli nimisen labbispennun kanssa. Hurmaa jännitti alkuun aika paljon, mutta rentoutui vähitellen ja lopuksi kulki häntä vähän turhankin korkealla elvistellen :D Nyt kotona on hyyyyvin väsynyt mutta onnellinen beussinpentu.

Eilisestä tokokokeesta on jotenkin epätodellinen fiilis. Siinäkö se oli!? Tikrun kanssa aikanaan tuli voittajaa väännettyä ja ehti jo tuskastuttaa sekin luokka. Eilen koe oli ohi hujauksessa ja en meinannut edes uskoa että me tehtiin jo kaikki liikkeet. Eikä kämmätty mitään totaalisesti! Tänään taidan muistutella Myytille vähitellen ne EVL:n uudet liikkeet, koska olen ne sille kyllä opettanut mutta jättänyt hetkeksi lepotilaan odottamaan tätä ihmettä jota en oikeasti koskaan uskonut tapahtuvan. Me tehtiin se :) Mä alan oikeasti uskomaan että Myytistä tulee vielä tottelevaisuusvalio! Miks ei tulisi...ilo on taas löytynyt ja pahasti saan mokata että enää voi mennä kokonaan metsään :) Nyt vaan samalla asenteella jatkossa ja paaaljon treeniä!

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Kuvia kokeesta

Anna Mäkisen ottamia kuvia Myytin tokoiluista. Kuvistakin näkee, etten kuvitellut omiani, vaan Myytillä on oikeasti ollut kivaa kehässä! Ohjaaja on kovin totisen näköinen seuraamisessa. Ja itse asiassa seuraaminen näyttää ainakin näissä kuvissa paremmalta kuin miltä se tuntui.

Tunnari

Kaukokäskyt
Ruutu

Seuraaminen



Luoksetulo


Käskytys kuvasta päätelle myöhässä


Lentävä Myytti



Palkintojenjaossa on helppo hymyillä :)

Myytille VOI1!!

Jahuuuu, ei ollut turha reissu ollenkaan! Minä olen niiiiin ylpeä pienestä tokomyytistä ja jopa itsestäni, kun en sössinyt hommaa jännittämisellä :) Tuomari Juha Kurtti oli tosi kiva ja sekin auttoi olemaan rentona. Pieniä virheitä tuli, mutta homma oli kyllä tosi hyvin paketissa. Ja ihmehän se olis, jos tolla treenimäärällä olis virheiltä vältytty. Eihän me nimittäin otettu yhden yhtä häiriötreeniä ja vain pariin otteeseen päästiin vieraaseen paikkaan tottistelemaan. Ei ehkä reiluin peli Myyttiä kohtaan, mutta onneksi koepaikka oli rauhallinen ja fiilis kaikinpuolin rento.

Osasuoritukset:

paikallaolo 10
seuraaminen 9
Liikkeestä istu 10
luoksetulo 8,5
ruutu 10
estenouto 10
metallinouto 7
tunnari 7
kaukot 8
kokonaisvaikutus 10

yhteensä 284p, 1-tulos, 2.sija

Seuraamiseen en itse ole ihan tyytyväinen, mutta voi olla että se vaan tuntui valjulta. Luoksetulossa vauhti oli tosi hyvä, mutta stoppi venyi muutamalla askeleella. Metallinoudossa mietti hetken ennen kuin tarttui kapulaan. Tätä jännitinkin kun ei päästy kertaakaan vieraalla kapulalla treenaamaan ja Myytistä tämä on muutenkin aika ällö :) Toi onneksi hyvin lopulta. Tunnari jäi harmittamaan, koska se oli ihan täydellinen suoritus, kunnes se sitten viime sekunnilla pudotti sen mun jalkoihin kun kumarruin. Sen pää oli vähän mun treeniliivin alla ja helma osui Myden naamalle kun kumarruin. Noh, onneksi saatiin edes jotain pisteitä ja loistohomma että se meni niin nappiin! Hauskaahan tässä oli, että koe alkoi paikallamakuun jälkeen tunnarilla ja sitten kaukoilla. Mietin alkuun että tässä on helppo homma turata koko koe ekoihin liikeisiin :D

Annoin hyvän kuvan varmasti itsestäni kun katselin taululta liikejärjestystä. Hämmennys oli suuri kun tajusin ettei voittajassa olekaan liikkeestä seisomista! Kisakumppanit katto hitaasti kun vielä varmistin, että tässäkö ei ole seisomista lainkaan? :p Eilen illalla tavasin vielä sääntöjä netistä...ei kai sitä nyt turhaa stressiä kannata ottaa! :D

Nyt sit vaan EVL:n kokeita kattelemaan. Liikkeet on kutakuinkin hallussa, joten niiden viilaamiseen ei kauaa mene :)

torstai 25. huhtikuuta 2013

Fiilistelyä

Myytin kanssa on tällä viikolla keskitytty pitämään hauskaa. Ja se on kyllä onnistunut :) Luulen että huomenna ei enää treenata, etten vaan sössi mitään. Kaukotkin on nyt menneet tosi kivasti, joten hyvillä fiiliksin kokeeseen. Ykköseen on hyvät mahikset jos kaikki menee omalla tasolla. Voi olla, että menee metsäänkin, mutta ainakin näkee missä mennään. Pääasia olis, että Myytti olisi rennolla fiiliksellä enkä itse sössisi koko hommaa turhalla jännittämisellä. Ja yritän pitää mielessä sen viisaammilta saamani neuvon, että menee kehässä koko ajan itsevarmalla asenteella, niin että Myytillä on koko ajan sellainen fiilis että toi kyllä tietää mitä me ollaan tekemässä :)

Pentu kasvaa ja kehittyy. Viisi jälkeä takana ja on ilo polkea sille jälkeä kun se on niiiin taitava! Tänään jo pituuttakin enemmän ja hyvin jaksoi keskittyä! Lopussa oli ensimmäistä kertaa ruokapurkki palkkana ja otettiin maahanmeno ennen kannen avaamista :) Sillä on jo tosi hyvä käsitys mitä se on tekemässä ja jos hiukankin harhautuu jäljeltä niin ihan itse korjaa välittömästi takaisin jäljelle. Nyt alan opettamaan sille vähitellen keppejä ja katsotaan missä vaiheessa tungetaan ne jäljelle. Mahtavaa, kun on taas innokas jälkikoira :)

Tottiksessakin edetään hyvää vauhtia, vaikka aika maltilla ollaan vielä mitään tehty. Maahanmeno, istuminen ja kontakti on hyvällä alulla. Näihin ajattelin keskittyä sitten sateisina päivinä enemmän...nyt on aurinko paistanut ja ollaan satsattu jälkeen ja kylillä pyörimiseen enemmän.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Jälkeä ja tokoa

Hurma on iiihana <3 Ihan mahtava pentu. Nyt siitä alkaa jo saamaan jonkinmoista käsitystä. Ei ujostele enää mitään ja mun vanhemmillakin tohelsi saman tien menemään niin, ettei olisi uskonut sen olevan siellä ekaa kertaa. Samoin työpaikan talkoissa se hengaili oikein luottavaisena taukohuoneessa ihmisten keskellä.

Vähän ollaan leikitty palloilla ja rätillä ja Hurmis tykkää kovasti saalistaa leluja ja taistella niistä. Muutamia tottisjuttuja ollaan namin kanssa otettu, mutta eipä tuon voi vielä sanoa mitään osaavan. Luokse se tulee yleensä, mutta saattaa se joskus napata kävyn suuhunsa ja mennä ihan toiseen suuntaan :D

Jälkeä alotettiin viikonloppuna ja nyt ollaan tehty kolme jälkeä tähän mennessä. Hyvin on hoksannut jutun juonen ja menee nenä tuhisten innokkaasti eteenpäin. Nyt pitäs vaan miettiä sopiva palkka jäljelle. Makkaraa on ollut tähän asti mutta sillä en aatellut jatkaa kauaa.

VIDEO

Myytin kanssa ollaan sitä tokoa nyt ahkerasti väännetty uusissa paikoissa. Tietysti näin viikko ennen koetta onnistuin sössimään sen kaukot jotenkin mystisesti ja nyt se on ihan törkeessä paineessa niitä tehdessään ja oikeestaan eihän se niitä sitten edes tee. Voi murhe! Muuten on hyvällä mallilla kaikki, mutta epäilen suuresti että kykeneekö se toimimaan kokeessa kaukojen suhteen. Näyttää tietysti vaan hakatulta ja saan taas murhaavia katseita osakseni :D Noh, viikko aikaa tehdä niistä taas hauska juttu.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Päivän puuhastelut

Tänään oli ensimmäinen kokonainen työpäivä, mutta safkiksella kävin tosiaan katsomassa onko kaikki ok ja pissattamassa pennun. Olin jättänyt Hurman omaan huoneeseensa porttiviritelmän taakse ja voitte arvata juoksiko se mua ovelle vastaan :) Omalla paikallaan meidän makuuhuoneessa se oli sikeitä vedellyt, kissa oli hengissä ja mitään ei oltu tuhottu. Loppupäiväksi tein paremman viritelmän ja pysyi Hurmiskin aisoissa. Äsken asennettiin ihan oikea portti ovelle, joten josko huomenna pysyisi helpommin.

Kävin myös ruokaostoksilla ja ajattelin että kokeilisin sille Canidae merkkistä ruokaa. Sitä ei vain löytynyt mistään, joten ostin sitten pienen säkin Orijenia. Hyvä että ostin, koska ensimmäistä kertaa kuppi tyhjeni ja syömisessä oli ihan asennettakin pelissä :D Toivotaan että maistuu jatkossakin niin olisi yksi murhe vähemmän.

Tänään Hurma pääsi ensimmäiselle automatkalleenkin niin, että oli yksin häkissä. Hetken huuto siitä seurasi, mutta muutaman minuutin jälkeen alkoi nukkumaan...oli vissiin metsälenkki taas sen verran rankkaa pääkopalle :)

Luulin muuten aamulla, että se on vähintäänkin kuollut. Se ei ollut pihahtanutkaan koko yöntä ja kun Atte nousi ylös, ei vieläkään näkynyt mitään elonmerkkejä. Kyllä se siitä sitten heräili ja venytteli makeasti. Piti ihan ikkunasta vakoilla, että onko se varmasti kunnossa, kun Atte laski sen takapihalle. No oli se ja en valita niistä yöunista :) Toivotaan ensi yölle samanlaisia nokosia!

Myytin kanssakin ollaan treenattu. Tänään koko voittajan setti läpi palkatta, paikallaoloa lukuunottamatta. Kaukoissa vähän sanomista. Ennakoi vaihtoja ja kun korjasin niin alkoi vähän edistämään. Lopuksi saatiin tästäkin hyvä suoritus ja ilmettäkin vähän vähemmän paineistuneeksi. Erityisen iloinen olin ruudun ja luoksarin maahanmenon nopeudesta ja ennenkaikkea iloisesta tunnarista, jossa malttoi tehdä rauhassa töitä. Kivat treenit :) Tuntuu silti vähän että aika loppuu kesken...etenkin kun nyt joutuu keskittymään pakostakin pentuun tosi paljon. Mutta hyvä siitä tulee, ennemmin tai myöhemmin ;)

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Pentuarkea

Hurma on kotiutunut oikein mallikkaasti uuteen kotiinsa. Viivin kanssa ne on ihan bestikset, Myyttiä se vähän vielä jännittää ja mielistelee ja kissaa se jahtaa hanakasti. Pari ensimmäistä yötä se nukkui erittäin mallikelpoisesti ja heräsi vain kerran yössä pissalle ja meni takaisin nukkumaan. Viime yönä sitten oltiin vähän eri mieltä nukkumisesta ja koko yö meni kyllä ihan harakoille. Atte meni sohvalle nukkumaan ja tätä ei muuten oli koskaan aikaisemmin meillä tapahtunut. Hienosti tehty, Hurma :D Toivotaan että ensi yönä se malttais nukkua...

Yksinolo on sujunut ongelmitta. Hurma jää omaan huoneeseensa rauhassa ja kun tulen kotiin se on tosi tyyni ja levänneen oloinen. Tavaratkin on olleet oikeilla paikoillaan :) Nämä nyt on olleet lyhyitä pätkiä, mutta huomenna testataan ensimmäistä kertaa kokonainen työpäivä. Toki tulen kesken päivää käyttämään sen pissalla, kun se kerran on mahdollista. Viivin kohdalla tosin lopetin sen melko pian, koska se tuntui ennemmin häiritsevän koiraa kun tulin keskeyttämään sen nokoset ja sitten sen oli taas jäätävä yksin. Mutta katsotaan Hurman kanssa miten edetään.

Hurma vaikuttaa melko riehakkaalta tyypiltä, mutta se osaa itse rauhoittua tosi hyvin, kun alkaa väsyttää. Tosin jos se peuhaa Viivin kanssa niin joudun usein menemään väliin että eivät liiaksi riehu. Vähän nihkeästi se on syönyt, mutta kädestä sille kelpaa vaikka pienet kivetkin. Onneksi edes niin ja uskon että alkaa se kupistakin kelpaamaan vähitellen.

Tämä viikko otetaan ihan rauhassa kotinurkilla ja ehkä käydään piipahtamassa mun vanhemmillani joku päivä. Ensi viikolla sitten alkaa todenteolla sosiaalistaminen ja suuren maailman ihmettely. Lentokentällä pitää ainakin käydä ihmettelemässä...sieltä löytyy vaikka ja mitä ihmeteltävää pienelle pennulle :)