No sehän meni ihan putkeen! Myytille siis tänään toko AVO1 198p sij. 1/15 :) Olin varautunut henkisesti että joudun tekemään ison homman että saan sen oikeeseen vireeseen jos/kun sitä jännittää. Ja mietin myös sitä miten saisin oman jännityksen kuriin, koska se olis pahinta kaikessa. Myytti yllätti heti alkuun olemalla aivan hirveä sika koepaikalle tullessa. Se purkikin jännityksen tänään sikailuun ja se sopi tietty paremmin kuin hyvin mut piti vaan muuttaa vähän suunnitelmaa :D Myde oli itse asiassa aika samanlaisessa fiiliksessä kuin muinoin meidän ekoissa kokeissa.
Hyvin se asettui riittävästi ennen suoritusta. Paikallaolo meni hyvin, vaikka aavistuksen jännäsin sitä kun mentiin ovesta ulos piiloon. Onneksi sitä treenattiin ja paikallaolossa ei siis mitään häikkää. Seuraamisessa näkyi aavistus paineistumista ja tästä lähtikin puolikas pojo. Lopussa otti vähän väliä ennen käännöstä mut paikkasi ihan itse kun onneksi sattui se käännös siihen ;) Maahanmenossa annoin ihan pienen vartaloavun tarkoituksella, koska olin vakoillut ettei siitä juurikaan rokoteta. No ei mennyt meilläkään mitään, joten hyvä niin. Se pitää vaan nyt treenata varmaksi koska jatkossa ei voi niin tehdä kuitenkaan. Ja tämä oli kyllä lähinnä omaa rauhoitteluani että pelasin varman päälle :p Tässä vaiheessa Myytti oli jo rento ja seuruuosiossa sen häntä paukutti iloisesti mua polvitaipeeseen, josta tietää että kelpie on kympillä mukana <3 Luoksetulossa jännitti kun Myytin joutui jättämään selkä runsaslukuiseen ihmisjoukkoon päin. Päätin mielessäni että ei haittaa meitä ja ei se haitannutkaan :) Myytti oli todella levollinen odottaessaan käskyä. Ampaisi luokse ihan tosi kovaa ja pysähtyi niille jalansijoilleen kun käskytin! VAU :) Loputkin liikkeet meni ihan huippuhyvin ja kelpillä oli vaan niin mahtava asenne ettei enää itsekään tarvinnut jännittää. Meillä oli siis kivaa kehässä, en olis uskonut :D
Mahtava fiilis etten lopulta koskaan luovuttanut. Kun miettii mistä tähän on tultu, niin uskomatonta! Myönnän että tuli ihan tippa linssiin kun päästiin kehästä. Me tehtiin se, yhdessä :) Tätä osaa arvostaa nyt aika korkealle kun ollaan rämmitty ties missä. Olkoonkin vaan AVO luokka niin ei fiilistä latista!
Laitetaan nyt tulosrivi kun näyttää niin kivalta ;)
Paikallaolo 10
Seuraaminen 9,5
Maahanmeno 10
Luoksetulo 10
Seisominen 10
Noutaminen 10
Kaukot 10
Estehyppy 10
Kokonaisv. 9
yht. 198p AVO1 KP sij.1/15
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Treenit Salmessa
Taas uusi treenipaikka mutta tuttu treeniseura. Myytti oli oikein iloinen alusta asti eikä fiiliksen kanssa ollut ongelmia. Seuraaminen oli ehkä parasta mitä on nyt hetkeen ollut muualla kuin tässä omalla pihalla! Maahanmenossa Päivi toimi silminä ja taas ekalla toistolla jäi väärään asentoon. Toistolla hyvin ja tästä palkka. Luoksetuloon Päivi huuteli käskyä ja joka kerta pieni nytkähdys mutta hyvin pysyi. Sai juosta suoraan palloon kiinni. Muut liikkeet meni hienosti ja paikallaolokin otettiin Vinskin kanssa.
Harkitsen vakavasti kokeessa antavani pienen vartaloavun maahanmenoon ihan vaan siksi etten sen takia ala jännittämään koko hommaa. Siihen ei paljon apua tarvita ja jos sillä takaan pisteitä nollan sijaan niin taidan tehdä "helpomman" kautta. Kokeen jälkeen tähän on kyllä panostettava kunnolla.
Tää viikko vielä ahkeraa treenaamista ja pitäis varmaan yrittää joku päivä käydä Purinan pihalla treenaamassa niin muituteltas vähän paikkaa mieleen. Ei tarvii sunnuntaina niin kovin jänskätä.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012
Koemainen treeni
Treffattiin Hakunilan urheilupuistossa Elinan, Heidin, Pekan ja Marin kanssa. Tarkoituksena aiheuttaa mulle jännitystä ja katsoa miten pieni kelpie homman handlaa..ja minä. Treeni oli ihan kökkö. Myde luimuili aika samoin kun ennenkin jännässä paikassa ja teki hölmöjä virheitä. Paljon kaikkie pientä ja olis ykkönen ollut aika tiukilla. Seuraamisessa oli toivomista. Ihan hyvin se muuten kai seurasi mutta sivusuunnassa oli väljyyttä. Maahanmenossa jäi vähän vajaaksi, toisella käskyllä meni maahan. Luoksetulossa varasti ja stoppi vasta tokalla käskyllä kun valui. Seisominen ok ja nouto samoin vaikka vauhtia olis saanut olla lisää. Laukalla kuitenkin. Kaukoissa häiriintyi liikkurista sen verran että ekaan istumiseen tarvitsi toisen käskyn. Muuten jees. Yh. vähän halju maku jäi.
Mulle on myös sanottu että pitäs tehdä just tollasia treenejä joskus ja olla korjaamatta virheitä kun ennen en ole moisia harrastanut kovinkaan paljoa. Tottelin kiltisti, mutta Mari oli sitä mieltä että olisi pitänyt puuttua ja kertoa Mydelle että säännöt pitää aina ja kaikkialla, joka kuulostaa omaankin korvaan ihan loogiselta. Korjattiin kaikki kämmit kyllä sitten seuraavalla kierroksella, mut eihän se toki sama asia ole. Tämä jälkimmäinen sessio oli kyllä tosi tarpeen kun sain liikkurointia ja treenattiin käskytyksiä kuntoon.
Eli...taidan uskoa Maria ja seuraava treeni sitten niin että puututaan taas normaalisti virheisiin. Täytyy kyllä sanoa että on tuolla maajoukkuetasolla melko eri meininki kun omissa treeneissä :D Paaaaljon on opittavaa ja oli ihan silmiä avaavaa kattoa Marin ja Puuman treenaamista. Pekka myös ilmoitti tänään että pääsen treenaamaan uudelleen Marin ja myös Ansun kanssa jolla on kelpie. Ihan mahtavaa että huolivat tällasen tunarin treeneihinsä. Mulle siitä on ihan varmasti hirveästi hyötyä (vaikka ihan vaan katsoisin) ja saavatpahan Mari ja Ansukin vierasta tyyppiä treeneihinsä. Toivon mukaan saadaan joku päivä sopimaan kalenteriin :)
Mut noin tiivistetysti pitää seisoa aika kauan peilin edessä ja käyttää aivoja jos jatketaan tokon treenailua. Mydellä kyllä on vielä toivottavasti monta hyvää vuotta edessä ja kaiken taitaa ratkasta vaan se miten saan vietyä sitä nyt eteenpäin. Sen jos minkä oon nyt oppinut että Myden kanssa me tarvitaan ihmisä ympärillemme ja aktiivinen treeniryhmä olis kova sana. Ollaanhan me aina sillon tällön ehditty Päivin ja Pirjon kanssa treenaamaan mut ihan liian harvoin...

lauantai 6. lokakuuta 2012
Ikea
Etsin Ikean parkkiksen vierestä pienen treenipläntin ja vedettiin siellä tokot Myden kanssa. Vähän taas kelpi pälyili alkuun eikä ollut kovin rento. Joku juttu pitäs keksiä seuraamiseen, koska meinaa aina haahuilla alkuun. Kun huomauttaa niin korjaa ja jatkaa hyvin. Miten saada se menemään hyvin jo alkuun, hmm. Mikä parasta niin maahanmeno joka on tökkinyt meni ihan mahtavasti :) Treenasin sitä vielä erikseen ja uudelleen seuruun jälkeen (jolloin se ongelma ilmenee) ja kaikki toistot hienosti ja ilman mitään apuja. Namipalkkaus ja naksu siis auttoi! Tokihan sitä pitää keksiä sitten uusi ongelma, eli nyt se ei nouse kaukoissa. Ei sitten millään. Painautuu vaan tiukemmin maahan, ihan kuin ajattelisi että yritän kelpotella sen paikkamakuusta ylös ja sitten sanoisin soosoo, ei noin saa tehdä :D Jos se nousee ekalla niin koko setti menee hyvin. Jos ei nouse niin ei todellakaan nouse. Palkkailin nyt paljon ekasta vaihdosta josko auttaisi asiaa.
On tää kyllä ikuista tasapainoilua. Ja etenkin sitten ylemmissä luokissa. Noh, katsellaan :)
Tiistaina mennään treenaamaan Pekan ja Elinan kanssa ja on sinne kuulemma kutsuttu mulle jännitystä aiheuttamaan myös Heidi ja tokon maajoukkueen valmennusrenkaan vetäjä Mari. Melkein niinku tending-treeniä tarjolla siis kun kolme neljästä kuuluu kyseiseen poppooseen. Pitäisi siis ainakin treeniseura olla kohdillaan...ei voi valittaa :) Pitää imeä niistä kaikki vinkit talteen!
Tikrusta tuli eilen julkkis kun sille annettiin akupunktiota tv-kameran edessä. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan ohjelmaa. Saattaa siellä vilahtaa muutama muukin linssilude :D Varsin kuvauksellista sakkia tämä meidän eläintarha...

tiistai 2. lokakuuta 2012
Häiriötreeni Heurekalla
Oltiin tänään Elinan ja Desi saksalaisen kanssa Heurekan nurtsilla treenaamassa. Myytin paikallaolo meni mallikkaasti vaikka kovasti sitä jännitti siellä tönöttää kun Elina treenasi Desin kanssa. Otin taas avoimen luokan liikkeet järjestyksessä ja ilman välipalkkoja. Seuraamisessa vähän höntsäilyä ja paikan hukkaamista parissa kohtaa kun jänskätti. Lopuksi hyvää. Maahanmeno on ihan juntturassa tällä hetkellä, täytyy miettiä miten se korjataan. Vois ottaa sisätreeniä illalla. Muuten ei juuri moitittavaa vaan oon tosi tyytyväinen tänpäiväseen suoritukseen :) Mua ei tosin jännittänyt. Tosin ihan hyvä juttu kun oli kuitenkin "vieras" treeniseura ja kaikkee mut kun sitä just pitäs treenata et sais ton otuksen toimimaan vaikka mua jänskättäiskin :D
torstai 27. syyskuuta 2012
Ja kas, blogi herää henkiin!
Eipä ole tullut päiviteltyä kun ei olla juuri treenattu. Nyt tapahtui kuitenkin melkoinen ihme, että kelpie alkoi osoittaa merkkejä treeni-innon paluusta ja tein lopullisen testin kimppatreeneissä Vepsäläisen nurtsilla eli Myytille vieraassa paikassa. Vetäsin putkeen avoimen luokan liikkeet ja Myytti suoritti ne vähintäänkin kiitettävästi! Siitä se ajatus sitten lähti ja ilmoitin koiran vielä samana iltana tokokokeeseen :D Nelisen viikkoa aikaa treenata puutteet kuntoon.
Ohjelmassa nyt lähinnä luoksetulon viimeistely ja sitten yksittäisinä juttuina noudon palautuksen varmistelu. Myyttiä kovin välillä jännittää tuoda kapula mulle eteen ja saattaa pudottaa kapulan metrin päähän. Lisäksi palautusvauhti hyytyy raviin aika aikasin. Luoksetulossa myös odottaminen vähän vaikeaa, meinaa mokoma varastaa! Muuten on liikkeet mainiosti hanskassa.
Keskitytään kovasti oikeeseen fiilikseen, treenataan uusissa paikoissa ja yritän saada meille yleisöä jotta saisin myös itseni jännittämään. Muutenkin häiriötreeniä kehiin vaan :) Ei meidän koe kuitenkaan kaadu niihin liikkeisiin varsinaisesti vaan siihen kaikkeen muuhun. Lisäksi treenataan hyyyyyvin kaavamaisesti aina avoimen luokan liikkeet putkeen palkaten vaihtelevasti eri kohdissa. Lopuksi sit voidaan ottaa yksittäinen liike käsittelyyn mut otetaan nyt ainoastaan avoimen luokan liikkeitä. Todella tylsää mutta ainakin nyt on mennyt hienosti, eikä näy tylsistymistä tai ennakointiakaan joten ehkä tämä nyt on se tapa jolla Myyttiä pitää treenata? Kovin se on ollut kaikissa treeneissä iloinen ja innokas ja itsevarmuus on kasvanut aina treenin edetessä.
Katsotaan mihin tämä uudenlainen rutistus meidät johtaa. Toivon kovasti että voittajaluokkaan vihdoin ja viimein mutta ei tästä nyt alaspäin ainakaan voi mennä :) Suurin tavoite on että en ainakaan itse enää pöllöilylläni = jännittämisellä pilaa Myytin tekemistä.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Viivi tuli taloon!
Suunnitelmat muuttuivat ja meille muuttikin jo tänään pienenpieni labbis. Musta narttu niinkuin toiveissa oli ;) Viivin hoitoperhe perui viime metreillä ja saatiin pentu kahden päivän varoitusajalla. Sopii mulle kun mua ei oo luotu odottamaan.
Hyvin sujui porukan tutustuminen. Ensin Vimpula sai hengailla ja haistella itsekseen ja vasta kotiuduttuaan pääsi tapaamaan ensin Tikrun ja sitten Myytin. Tikku mulkoilee murhaavasti kaikkia ja Myde haluaisi olla leikkitäti, mutta ei tajua ettei penskaa kamalan kovasti voi kuonolla tökkiä vielä :) Kissa on tuijottanut pentua silmät suurina, mutta on antanut tulokkaan olla rauhassa.
Ujohan tuo lapsonen on, mutta antaa sen nyt rauhassa kotiutua ja seuraillaan millainen tänttähäärä siitä lopulta kuoriutuu. Paljon sille on aktiviteettia suunnitteilla kunhan moisiin on valmis :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)