Treenit on viime aikoina sujuneet hyvin ja ilman mitään takapakkeja. Uskomatonta :) Saa treenata ihan huoletta ja Myytti kestää pientä negatiivista palautettakin.
Heräteltiin tunnari tänään eloon. Ensin pieni tsekkaus sisällä että on vielä jotain käryä liikkeestä. Hyvin meni ja siirrettiin tohon omalle pihalle. Kaikki toistot hyvin ja loppuun alkoi löytymään myös vauhtia. Melkein unohtuu että tätähän Myytti ei oppinut alkuun sitten millään :)
Läheisellä kentällä sitten pidemmän kaavan kautta ja Atte tuli mukaan avustamaan. Ruutua tehtiin niin että Atte palkkasi pallolla ruudun vierestä. Olin aivan varma että Myytti juoksee Aten luo eikä ruutuun, mut mitä vielä. Muutaman toiston jälkeen alkoi vähän ennakoimaan joten otettiin vielä vikaksi suoraan pallolle juoksu. Vauhti on hyvä, täysillä vaan :) Yksi ruudussa maahanmenokin otettiin vähän lyhyemmältä etäisyydeltä ja meni hyvin.
Kaukoissa saatiin vähän turhaakin häiriötä kun nämä on aika herkässä tilassa vielä. Myytti teki kuitenkin hyvin, lopuksi vähän herpaantui mutta helpotin vähän matkaa niin alkoi sujumaan taas. Seiso-maahan on vähän huono. Aika usein tuli pieni takajalan siirto joten tätä voisi vielä vähän työstää.
Liikkeestä istumista ja tässä etenkin Attea tarvittiin ettei käy samoin kuin maahanmenon kanssa että takertuu mun vartaloapuuni kun joudun itse kuikuilemaan tekikö oikein. Aika paljon vielä virheasentoja joten tätä pitää treenata paljon.
Metallinoutoja pallopalkalla ja meni itse asiassa ihan kivasti. Tuli vaan suunniteltua "tylsempi" treeni. Hyvin se sitä metallia kantaa kunhan vaan viitsisi :)
Hyvät treenit ja pääsi mummokoirakin tekemään ja hyvin muuten tekikin! Vimpsillä oli intoa enemmän kuin järkeä. Olis sillä kyllä potentiaalia mistä lähteä rakentamaan mutta ohjaaja on ollut sen kanssa aika laiska. Parin kuukauden päästä tulis kisaikä täyteen ja se raukka ei osaa juuri mitään :D
lauantai 17. marraskuuta 2012
torstai 8. marraskuuta 2012
Tokonäätä
Ihan mahti treenit omalla parkkiksella. Alkuun aika vaisu mutta nousihan se siitä :) Kiertäminen napsahti tänään lopullisesti kun hoksasin parhaan palkan eli yllätyyys, klinin nahkapallo. Onneksi ostin ne pari palloa vaikka kalliita olivatkin. Ne on niiiin hyvät ja Myytin mielestä parempaa ei taida olla. Se ei tuppaa enää palkkautumaan muulla kun odottaa vaan palloaan ja se on kyllä sinänsä ärsyttävää kun en koko aika viittis sitä palloa heittää kun se juoksee maailman ääriin sen kanssa ja sit taas ootellaan että se tulee takaisin...no, tosiaan sitä kiertämistä otettiin jo pitkältäkin matkalta ja kovaa menee :)
Kaukoja nyt ekaa kertaa ulkona ja hienosti meni! Helppoja vaihtoja lyhkäseltä matkalta nyt alkuun ja palkka tiheästi. Ruutu ok, vaan parisen toistoa. Vähän lyhyt matka tossa parkkiksella joten en taida siinä enää ottaa muuta ku ehkä paikan hakemista, koska haluan nyt nimenomaan hetken ottaa vaan sitä fiilistä ja hurrrrjaa vauhtia ja tossa se ei ihan onnistu. Metsku oli taas kiva kun oltiin ulkona joten unohdetaan sisällä hinkkailu. Myytti meni mahtavalla asenteella kapulalla ja alkoi tuomaan sitä hirjalla laukalla. Palkkasin vauhdista mutta tiputettuaan kapulan luvan saatuaan se kääntyikin hetken päästä takaisin hakemaan sitä kapulaa eikä palkkaa ja toi sen metskun mulle lähemmäs. Älkää kysykö mitä sen päässä liikkuu mut ihan kiva kuitenkin :D Seuraaminen hyvin hitaassa vauhdissa ja vasemmalle käännöksiä hinkatessa. Mäyräkoirakin sai juosta ympyrää meidän vieressä ja kelpie pinnisteli hurjasti välttääkseen kiusauksen käydä antamassa mäyrikselle opetuksen :p
Näätis on niiin mahtava <3 Kohta selaillaan kyllä sitä koekalenteria!

tiistai 6. marraskuuta 2012
Treeniä ja fyssari
Treenit etenee ja kaukot vaan paranee :) Edelleen ollaan sisällä niitä hinkattu mutta etäisyys jo niin pitkä kuin meidän kämpässä on mahdollista. Niistä tulee hienot! Päätin jättää metskun treenaamisen ulos kun täällä sisällä kelpiä ahistaa mut ulkona saa fiilistä nostettua ja tekee paremmin. Tunnari pitäs testata...missähän kunnossa se mahtaa olla pitkän tauon jälkeen. Alkaa kyllä olemaan fiilis että tämä ei ole mahdoton tehtävä ollenkaan. Siis voittajaluokan korkaaminen pikapuoliin. Josko kohta koekalenteria selaamaan ;) Mutta olispa ihanaaaaa jos pääsis edes joskus johonkin halliin treenaamaan. Ei vaan anna kukkaro myöten itekseen vuokrata mitään hallia ja porukalla vuokraaminen ei ainakaan nyt ole mahdollista.
Fyssarillakin käytiin tänään eikä suurempaa sanomista. Tammikuussa seuraava tsekkaus ja sitten meidän fyssari jääkin kuulemma äippäloman viettoon ainakin vuodeksi. Höh, mut ehkä me selvitään :)
Fyssarillakin käytiin tänään eikä suurempaa sanomista. Tammikuussa seuraava tsekkaus ja sitten meidän fyssari jääkin kuulemma äippäloman viettoon ainakin vuodeksi. Höh, mut ehkä me selvitään :)
lauantai 3. marraskuuta 2012
Treenit Salmessa
Taas ajeltiin Salmeen Myytin ja Viivin kanssa. Alkuun 4 min paikallaolo ja alkuun Myde jotain pöllöili mutta lopun ajan makasi ihan kivan näköisesti sen mitä piilosta pystyin vakoilemaan. Repimisleikit ei oikein tänään toimineet, mutta pallon perässä oli hauska juosta. Yleisilme oli oikein hyvä vaikkei ihan paras mahdollinen. Metsku oli tänään taas ällö enkä saanut oikein kunnolla kaivettua sellaista meininkiä jota olisin halunnut. Seuraaminen toimii nyt hitaassa vauhdissa hyvin, eli siinä paikka on oikein hyvä. Päivän parasta antia oli ihan ehdottomasti ruutu jota ei olla nyt hetkeen tehty ja joka viimeksi oli aika vaisu ja aiheutti Myytillä huimaa fiiliksen laskua. Nyt laitoin klinin pallon odottamaan ruutuun ja tein muita juttuja ensin. Kun tuli ruudun vuoro niin kelpi ihan tärisi innosta ja kävi ihan kuumana kun en meinannut päästää sitä vaan annoin sen kerätä sitä intoa. Kaikki toistot mitä tehtiin pallolla tai ilman, meni ihan huikeen hyvin ja Myde meni ihan sika kovaa :) Nyt ei parane sössiä tätä vaan pitää se fiilis tollasena.
torstai 1. marraskuuta 2012
Edistymistä :)
Jotain olen ehkä osannut tehdä oikein kun Myytin mielestä metallinouto on jo ihan kivaa :) Samoin kaukot näyttää kivoilta ja siirretään ne pikkuhiljaa taas ulos työstettäväksi. Seuraaminen on ainoa jossa töpeksin, tai jotenkin en vaan osaa olla siinä tarkka ja palkata johdonmukaisesti. Ehkä sekin on vähän edistynyt mutta ei kyllä käy Myyttiä kateeksi kun yrittää ymmärtää mun toilailujani.
Kiertäminen on Myytin mielestä tosi hauskaa, vaikka ei se sitä vielä ihan ole tajunnut loppuun asti. Mutta jo nyt saadaan sillä hauskuutta treeniin ja nostettua fiilistä :)
Kiertäminen on Myytin mielestä tosi hauskaa, vaikka ei se sitä vielä ihan ole tajunnut loppuun asti. Mutta jo nyt saadaan sillä hauskuutta treeniin ja nostettua fiilistä :)
tiistai 23. lokakuuta 2012
Uuden edessä
Tänään treenattiin heti metskun kantoa ja yööök kun se oli kamalaa. Pitää keksiä siihen jotain kivoja juttuja kun nyt tuntuu että sain omalla hillumisellani Myytin vaan ahdistumaan vähän lisää. Tosi yllättävää ;) Ehkä sitä vois treenata sisällä. Samalla kun kaukoja hinkataan.
Seuraamistakin otettiin ja vaikka alkuun ajattelin että se on ihan helppoa niin eihän se ollutkaan. Pitää ensin miettiä tarkasti mikä se kriteeri on mistä palkkaan ja mikä on se tavoite. Nyt mä lähdin TAAS vähän hutiloiden vaan vääntämään. Ei näin. Pitäis varmaan ottaa se vihkosysteemi meillekin että merkkais aina päivän treenit ylös ja noudattais suunnitelmaa.
Se mikä tänään sujui oli se kiertämisen opetus. Myytin mielestä se oli tosi hauskaa ja se hoksas ajatuksen heti. Tästä me saadaan vielä mahtava apu meidän treeneihin!
Treenin kohokohta oli ehkä Myytin kulmahampaan uppoaminen mun rystyseen. Tuloksena ehkä kolminkertainen sinipunainen rystynen. Ja kamalan kipeä :( Oli pakko lopettaa treenikin aikasemmin kun oma paras terä meni kipeeseen sormeen... :D

maanantai 22. lokakuuta 2012
Treenit Hakunilassa
Tänään päästiin sitten treenailemaan Marin ja Ansun kanssa. Ihan pätevässä seurassa siis ja niinhän ne treenitkin oli vähän erilaiset joihin itse olen tottunut. Oli kyllä todella mieltä avartava treeni ja on ainakin mitä treenata :)
Myytin fiilis oli ihan hyvä. Ei ehkä ihan parasta, mutta iloinen se oli ja teki ihan normaalisti hommia. Otettiin alkuun seuraamista niin että Mari hiihti perässä. Ei ottanut siitä pahasti häiriötä. Seuraamispaikka on liian edessä, joten sitä sitten korjaamaan paremmaksi. Metskunoutoa otettiin seuraavaksi pitkästä aikaa ja hyvin nosti ja toi jonkun matkaan mutta kun otin liikkeenä niin ei tuonut ihan eteen asti vaan pudotti. Tähän myös hyviä vinkkejä miten lähtee viemään hommaa eteenpäin. Hyppynoudossa kiersi ekalla kerralla palatessaan mut toistolla sit ok. Nyt oli keksinyt taas ottaa nokkiinsa kapulan heitosta, eli tästä pitää taas palkkailla. Lopuksi se sössi paikallamakuun ja nousi istumaan. En edes muista koska se olis moista tehnyt ja onneksi sentään kokeessa pysyi. Nytkin se näytti maatessaan ihan rennolta mutta sieltä se vaan keksi nousta istumaan.
Sit lähdetään Myden kanssa treenaamaan kiertämistä. Eli esim. lyhtypylvään tms kiertämistä jolla saa kyllä loistavasti lentävät lähdöt liikkeisiin ja sitä pystyy hyödyntämään moneen juttuun. Eipä oo tätäkään tullut treenattua vaikka jo jonkin aikaa olen sentään asiasta ollut tietoinen.
Ehkä suurinta antia treeneissä oli Ansun viisas heitto siitä että ehkä Myytti ei vedäkään herneitä nenään mun jännityksestä vaan epävarmuudesta. Eilenkin mua jännitti mutta kun olin niin vakaasti päättänyt olla sössimättä tällä kertaa, niin olin samalla todella jämpti ja määrätietoinen. Sitähän se kelpi tarviikin. Sen että minä kerron sille että ei tarvii murehtia seuraavaa siirtoa vaan se on kokonaan mun murhe.
Voi siis sanoa että kerrassaan hyödylliset treenit. Kiva että päästiin mukaan niin oppi tällanen "tie tottelevaisuusvalioksi" kirjan tankannut tyyppi vähän erilaisen treenin makuun :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)