tiistai 2. huhtikuuta 2013

Istu!!

Meillä on ollut liikkeestä istumisessa hassu ongelma. Myytti tekee ensimmäisen toiston oikein ja seuraavan se yleensä jää seisomaan. Voisihan sitä varmaan lopettaa siihen onnistuneeseen toistoon, mutta täytyyhän sen nyt istua vaikka kolme kertaa putkeen jos mä haluan :D Tämä on siis oikeasti treeneissä aina kovan työn tulos että tulee ne kaksi onnistunutta toistoa peräkkäin. Jotain mä varmaan teen väärin, mutta enpä ole osannut muuttaa tekemistäni niin että sillä olisi jotain vaikutusta. Tänään mä ehkä tein lopuksi jotain oikein, koska saatiin ne kaksi onnistunutta toistoa putkeen. Kyllähän me kaikkea kokeiltiinkin, ei sillä. Arvatkaa muuten pystyinkö sitten jättämään sitä siihen kahteen onnistuneeseen vai iskikö ahneus ja uteliaisuus että tajuskohan se nyt oikeasti!? No niinpä...mutta onnistu se kolmaskin, luojan kiitos!! :) Mutta joo, voin sanoa että olen hyyyyyyvin onnellinen jos se istuu kokeessa! Toisaalta, siinä on vaan se eka ja vika toisto. Joten ihme asiasta sitä ihminen stressiä ottaakin.

Luoksetulo oli tänään yhtenä liikkeenä ja alkoi löytymään jo sukellus-maahanmeno joka alkoi tyydyttämään omaa silmää. Herkässä on edelleen se puolimakaaminen, eli persus pystyssä tönötys. Vauhtikin on aika hidas tällä hetkellä mutta sen nyt saa äkkiä kuntoon ja toisaalta kokeessa sillä on kuitenkin kiire mun luo :p Mutta melkosta taiteilua tämä liike, että saa siitä koiralle vaihtelevan ja muistaa palkata suht tasaisesti kaikista osista ja olla yllätyksellinen.

Kolmantena liikkeenä tunnari. Ensin laudan avulla ja kun se meni mallikkaasti niin otin neljällä kapulalla ilman lautaa. Oli todella lähellä ettei maistanut väärää, mutta onneksi toi sen oman hipaisematta muita ja pääsin heti ekasta onnistumisesta palkkaamaan ja lopetettiin siihen. Tunnarissa pyrin nyt pitämään sen linjan että yksi onnistuminen ja heti jätetään homma siihen. Tämä on ehkä se pahin liike, jossa pelkään painestavani sitä yhtään, koska kokeessa tiedän että tää tulee olemaan todella herkkä liike menemään pieleen jos yhtään jännittää. Siksi yritän taas vähitellen virittää tässä Myytin mielentilan vähän liiankin korkealle.

Jospa ottais muutaman tällaisen lyhyemmän treenin ja taas sitten koko settiä läpi :)

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Ei pidä hehkuttaa...

...liian aikasin. Tän päivän treenit meni vähän mäkeen Myytin kanssa. Tällä kertaa kaukot taisi mennä parhaiten :D Mut ne meni kyllä oikeesti hyvin, eli kehittyy vauhdilla! Märkä alusta aiheuttaa kyllä hankaluuksia monessa liikkeessä, ärsyttävä hienohelma! Joko sitä pitää treenata paljon tai toivoa että kevätaurinko on ehtinyt kuivattaa koekentän eikä se ole ihan velliä :p

Koko setti tänään läpi ja illemmalla voisi ottaa vielä pätkiä. Josko saisi paremman fiiliksenkin ;)

Viivi kävi aivan kuumana autossa odottaessaan. Kun avasin häkin, niin nakkasi mun käteen vähän rajummanpuoleisesti kirputtaen, niin että käteen tuli hampaanjäljet! Ihan pöljä labbis. Piti sitten senkin kanssa vähän treenata ja sai kierroksia laskea ihan huolella ennen kuin saatiin mitään aikaseks.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pennut 5 viikkoa

Tänään oli ohjelmassa taas pentujen paijaamista ja eihän sieltä meinannut malttaa pois lähteä :) Samalla reissulla treffasin isäkoiran ja omistajansa. Tosi mukavalta koiralta kuulostaa kyllä ja hyvältä näyttikin sen lyhyen hetken kun ihastelin kasvattajan pihalla.

Lila pentu on kyllä hurmannut mut ihan täysin. Se on yhdellä sanalla sanoen VILKAS tyttö! Liekö jo liian vilkas. Noh, lopullisen päätöksen mulle tulevasta pennusta tekee Petti, mutta aika vahva ehdokas ;) Muutkin tytöt yhtä lukuunottamatta ovat kyllä mieleen. Lila vaan jotenkin oli koko ajan mun luona...tosin johtunee siitä että se ehti joka paikkaan koko ajan :D

Kuvia: I-pennut

Video: I-pennut 5 vkoa

Myytin kanssa ollaan treenattu vieraassa paikassa ja voittaja on hyvin jo hallussa. Paremmin kuin olen osannut ajatellakaan. Kaukot vaatii paljon töitä että saa toimimaan vieraassa paikassa, vierasta kapulaakin pitäisi treenata. Muuten ei huoleta mikään erityisesti :)

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Kertauskurssi osa II: Tunnari

Tänään otin tunnaritreenit laudan avulla. Ja ei se niitä vääriä kapuloita nyt nostellut. Taisi saman tien muistaa jutun juonen :D Noh, treenataan laudan kanssa nyt muutama päivä ja otetaan vähitellen rinnalle ihan "oikea" tunnari. Myytti oli alkuun vähän epävarma, joka juontaa juurensa varmasti edellisesti huonosta treenistä. Vapautui treenin aikana ihan selvästi ja lopussa tuli jo iloisia toistoja. Otettiin siinä sivussa vielä istumista ja se ei meinannut sujuakaan...taas tarjosi seisomista koko ajan. Kyllä meillä treenaamista riittää ihan huolella. Kokeeseen ollaan kuitenkin menossa, sillä eilen sain vahvistuksen että mahduttiin mukaan :)

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kertauskurssi osa I: Kaukokäskyt

Otettiin olohuonetottikset Myden kanssa ja voi elämä miten se oli tosissaan :D Matot rullalla ja pöydät vinossa kun piti tehdä täysillä. Hyvä niin! Nämä siis kun otettiin luoksetuloa ja perusasentoa. Kaukkareissa meno oli ihan hitusen hillitympää. Tosi hienot kaukkarit kunhan ensin muistuteltiin ettei edetä yhtään. Tyyppi oli niin kieli keskellä suuta että ei todellakaan edetty. Nyt vaan yhtä hienoksi paikassa kuin paikassa niin meillä ei ole mitään hätää kokeessa. Tämä on vaan itselle niin ihna liike kun Tikrun kanssa ei saatu tätä koskaan toimimaan. Joskus huipputuurilla saatiin pisteitä kokeissa :D

Tänään lähti ilmo kokeeseen...toivotaan että mahdutaan mukaan!

Viivin kanssa tehtiin kans ihan vaan ettei kateus iske ;) Se mainasi tukehtua kieleensä ja kuolaansa, pieni ahmattii hyppää vaikka kuuhun jos saa namia...

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Tokoilut ja pentukuulumisia

Myytti on kyllä kivassa vireessä :) Sen kanssa on tosi kiva treenata ja se on ainakin mulle se tärkein juttu. Tiedän että koirallakin on kivaa, eikä se ole sellaista jatkuvaa tsemppaamista ja hampaat irvessä vääntämistä. Se kestää myös negatiivisen palautteen, joskin harvoin siihen turvaudun. Mutta ennen kaikkea se kestää omat epäonnistumisensa koska se kyllä tietää jos ei mene ihan nappiin ;)

Viime treeneissä meillä oli yleisönä nainen, joka ei kauheasti tokosta tai koiran treenaamisesta ymmärrä. Se olikin kiitollinen yleisö, koska huokaili ihastuksesta vaikka meillä olisi mennyt pieleenkin :D Treenit meni hyvin ja uskallan varmaan huomenna yrittää ilmoittaa meitä kokeeseen. Kova vääntö tässä on edessä, enkä ihan satavarma ole saanko kaiken kuntoon huhtikuun loppuun, mutta toisaalta nyt on pakko toimia tai homma jää taas ikuisiksi ajoiksi odottamaan. Nyt jos saisi edes siedettävän startin niin olisi kiva jatkaa kesällä kokeissa käyntiä.

Eilen kävin katsomassa pentuja ja on ne näin neljä viikkoisina vielä kovin pieniä myyriä. Mieleen jäi erityisesti lilan värinen pentu joka oli koko ajan menossa ja kiipeämässä. Pinkki ei tällä vierailulla vakuuttanut lainkaan ja punainen ja keltainen nukkuivat melkein koko ajan. Viikon päästä uudelleen ja silloin meno on varmasti yltynyt huomattavasti :) Ensi lauantaina näen näillä näkymin myös isäkoiran. Pentuvisiitin innoittamana tein Hurmalle jo oman sivunkin...kovin vajailla tiedoilla :D


torstai 21. maaliskuuta 2013

Taas treenataan

Tulipa taas kunnon treenifiilis ja käytiin Myytin kanssa tsekkaamassa tän hetken tilanne. Yllättävän hyvin meni :) Ruutu ok, istuminen ok, seuraaminen ok. Luoksetulo yllättävän hyvä, vain pientä hiomista vaatii. Kaukoissa pientä epätarkkuutta, mutta toisaalta Mydellä paleli tassua, joten voi johtua ihan siitäkin pieni herpaantuminen. Metalli oli yllättävän hieno, ei mitään epäröintiä! Palautus laukalla jopa, vau! Tunnari oli meidän murheenkryyni, koska maisteli jälleen kaikkia kapuloita ja toi ihan mitä sattuu. Melkein paineistin pienen kelpien liiaksi, mutta osasin taiteilla vielä siinä rajoilla, etten ehkä sössinyt tätä nyt pahemmin. Huomenna saan meidän treenilaudan Kannistossa, johon siis väärät kapulat on ruuvattu kiinni. Viimeksi se oli koko tunnarin oppimisen avain, joten toiveissa on melko nopea kirkastuminen tämän suhteen.

Nyt sit vaan treeniä hulluna ja eri paikoissa ja mars kokeeseen. Huhtikuun lopussa olis aika houkutteleva koe, johon taidan meidät ilmota. Toivottavasti sillon ei ole enää kovin märkää ja kylmää...pakko se on kokeeseen ilmottautua tai treenaaminen taas jää.

Viivi pääsi myös treenaamaan ja sehän ei siis kyllä osaa mitään. Jotenkin outoa että se on noin vanha ja se ei osaa mitään :D Ilmeisesti ne ei siis opi jossei niille opeta...jännä! Pitänee muistaa tää sit sen beussin kanssa :p Mut ei Viivi sentään karannut ja yritti kovasti oppia uutta, joten varmaan siis ihan hyvä treeni.