Otettiin olohuonetottikset Myden kanssa ja voi elämä miten se oli tosissaan :D Matot rullalla ja pöydät vinossa kun piti tehdä täysillä. Hyvä niin! Nämä siis kun otettiin luoksetuloa ja perusasentoa. Kaukkareissa meno oli ihan hitusen hillitympää. Tosi hienot kaukkarit kunhan ensin muistuteltiin ettei edetä yhtään. Tyyppi oli niin kieli keskellä suuta että ei todellakaan edetty. Nyt vaan yhtä hienoksi paikassa kuin paikassa niin meillä ei ole mitään hätää kokeessa. Tämä on vaan itselle niin ihna liike kun Tikrun kanssa ei saatu tätä koskaan toimimaan. Joskus huipputuurilla saatiin pisteitä kokeissa :D
Tänään lähti ilmo kokeeseen...toivotaan että mahdutaan mukaan!
Viivin kanssa tehtiin kans ihan vaan ettei kateus iske ;) Se mainasi tukehtua kieleensä ja kuolaansa, pieni ahmattii hyppää vaikka kuuhun jos saa namia...
maanantai 25. maaliskuuta 2013
sunnuntai 24. maaliskuuta 2013
Tokoilut ja pentukuulumisia
Myytti on kyllä kivassa vireessä :) Sen kanssa on tosi kiva treenata ja se on ainakin mulle se tärkein juttu. Tiedän että koirallakin on kivaa, eikä se ole sellaista jatkuvaa tsemppaamista ja hampaat irvessä vääntämistä. Se kestää myös negatiivisen palautteen, joskin harvoin siihen turvaudun. Mutta ennen kaikkea se kestää omat epäonnistumisensa koska se kyllä tietää jos ei mene ihan nappiin ;)
Viime treeneissä meillä oli yleisönä nainen, joka ei kauheasti tokosta tai koiran treenaamisesta ymmärrä. Se olikin kiitollinen yleisö, koska huokaili ihastuksesta vaikka meillä olisi mennyt pieleenkin :D Treenit meni hyvin ja uskallan varmaan huomenna yrittää ilmoittaa meitä kokeeseen. Kova vääntö tässä on edessä, enkä ihan satavarma ole saanko kaiken kuntoon huhtikuun loppuun, mutta toisaalta nyt on pakko toimia tai homma jää taas ikuisiksi ajoiksi odottamaan. Nyt jos saisi edes siedettävän startin niin olisi kiva jatkaa kesällä kokeissa käyntiä.
Eilen kävin katsomassa pentuja ja on ne näin neljä viikkoisina vielä kovin pieniä myyriä. Mieleen jäi erityisesti lilan värinen pentu joka oli koko ajan menossa ja kiipeämässä. Pinkki ei tällä vierailulla vakuuttanut lainkaan ja punainen ja keltainen nukkuivat melkein koko ajan. Viikon päästä uudelleen ja silloin meno on varmasti yltynyt huomattavasti :) Ensi lauantaina näen näillä näkymin myös isäkoiran. Pentuvisiitin innoittamana tein Hurmalle jo oman sivunkin...kovin vajailla tiedoilla :D
Viime treeneissä meillä oli yleisönä nainen, joka ei kauheasti tokosta tai koiran treenaamisesta ymmärrä. Se olikin kiitollinen yleisö, koska huokaili ihastuksesta vaikka meillä olisi mennyt pieleenkin :D Treenit meni hyvin ja uskallan varmaan huomenna yrittää ilmoittaa meitä kokeeseen. Kova vääntö tässä on edessä, enkä ihan satavarma ole saanko kaiken kuntoon huhtikuun loppuun, mutta toisaalta nyt on pakko toimia tai homma jää taas ikuisiksi ajoiksi odottamaan. Nyt jos saisi edes siedettävän startin niin olisi kiva jatkaa kesällä kokeissa käyntiä.
Eilen kävin katsomassa pentuja ja on ne näin neljä viikkoisina vielä kovin pieniä myyriä. Mieleen jäi erityisesti lilan värinen pentu joka oli koko ajan menossa ja kiipeämässä. Pinkki ei tällä vierailulla vakuuttanut lainkaan ja punainen ja keltainen nukkuivat melkein koko ajan. Viikon päästä uudelleen ja silloin meno on varmasti yltynyt huomattavasti :) Ensi lauantaina näen näillä näkymin myös isäkoiran. Pentuvisiitin innoittamana tein Hurmalle jo oman sivunkin...kovin vajailla tiedoilla :D
torstai 21. maaliskuuta 2013
Taas treenataan
Tulipa taas kunnon treenifiilis ja käytiin Myytin kanssa tsekkaamassa tän hetken tilanne. Yllättävän hyvin meni :) Ruutu ok, istuminen ok, seuraaminen ok. Luoksetulo yllättävän hyvä, vain pientä hiomista vaatii. Kaukoissa pientä epätarkkuutta, mutta toisaalta Mydellä paleli tassua, joten voi johtua ihan siitäkin pieni herpaantuminen. Metalli oli yllättävän hieno, ei mitään epäröintiä! Palautus laukalla jopa, vau! Tunnari oli meidän murheenkryyni, koska maisteli jälleen kaikkia kapuloita ja toi ihan mitä sattuu. Melkein paineistin pienen kelpien liiaksi, mutta osasin taiteilla vielä siinä rajoilla, etten ehkä sössinyt tätä nyt pahemmin. Huomenna saan meidän treenilaudan Kannistossa, johon siis väärät kapulat on ruuvattu kiinni. Viimeksi se oli koko tunnarin oppimisen avain, joten toiveissa on melko nopea kirkastuminen tämän suhteen.
Nyt sit vaan treeniä hulluna ja eri paikoissa ja mars kokeeseen. Huhtikuun lopussa olis aika houkutteleva koe, johon taidan meidät ilmota. Toivottavasti sillon ei ole enää kovin märkää ja kylmää...pakko se on kokeeseen ilmottautua tai treenaaminen taas jää.
Viivi pääsi myös treenaamaan ja sehän ei siis kyllä osaa mitään. Jotenkin outoa että se on noin vanha ja se ei osaa mitään :D Ilmeisesti ne ei siis opi jossei niille opeta...jännä! Pitänee muistaa tää sit sen beussin kanssa :p Mut ei Viivi sentään karannut ja yritti kovasti oppia uutta, joten varmaan siis ihan hyvä treeni.
Nyt sit vaan treeniä hulluna ja eri paikoissa ja mars kokeeseen. Huhtikuun lopussa olis aika houkutteleva koe, johon taidan meidät ilmota. Toivottavasti sillon ei ole enää kovin märkää ja kylmää...pakko se on kokeeseen ilmottautua tai treenaaminen taas jää.
Viivi pääsi myös treenaamaan ja sehän ei siis kyllä osaa mitään. Jotenkin outoa että se on noin vanha ja se ei osaa mitään :D Ilmeisesti ne ei siis opi jossei niille opeta...jännä! Pitänee muistaa tää sit sen beussin kanssa :p Mut ei Viivi sentään karannut ja yritti kovasti oppia uutta, joten varmaan siis ihan hyvä treeni.
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
Hurmaaja on syntynyt!
Kauan sitä odotettiin ja nyt se on vihdoin totta. Hurma Hurmaaja syntyi eilen 23.2.2012 <3 Kyseessä siis mikäpä muukaan kuin beauceronin pentu joka muuttaa meille näillä näkymin 13.4.2013.
Koti ilman beussia tuntuu vähän tyhjältä ja vaikka varsinaisesti koiran paikka ei auki olekaan, niin tästä tilaisuudesta ei vaan voi kieltäytyä. Kun Tikru lopetettiin 17.12.2012 sain pari päivää sen jälkeen ihan yllättäin tietää että narttu josta olen jo pitkään pentua haaveillut oli juuri astutettu. Asioilla on tapana järjestyä...
Hurmis tulee siis Tomeran kennelistä ja kerron siitä enemmän faktoja kunhan kerkiän. Hurman nimi juontaa juurensa unesta, jonka näin monta vuotta sitten. Nyt pitää vaan toivoa että pentu myös näyttää Hurmalta, mut hurmaaviahan kaikki pennut on, eikö? :) Harmi että H-vuosi meni viime vuonna ja tänä vuonna Tomerat pennut alkavat I kirjaimella.
Kuva tytöistä
Koti ilman beussia tuntuu vähän tyhjältä ja vaikka varsinaisesti koiran paikka ei auki olekaan, niin tästä tilaisuudesta ei vaan voi kieltäytyä. Kun Tikru lopetettiin 17.12.2012 sain pari päivää sen jälkeen ihan yllättäin tietää että narttu josta olen jo pitkään pentua haaveillut oli juuri astutettu. Asioilla on tapana järjestyä...
Hurmis tulee siis Tomeran kennelistä ja kerron siitä enemmän faktoja kunhan kerkiän. Hurman nimi juontaa juurensa unesta, jonka näin monta vuotta sitten. Nyt pitää vaan toivoa että pentu myös näyttää Hurmalta, mut hurmaaviahan kaikki pennut on, eikö? :) Harmi että H-vuosi meni viime vuonna ja tänä vuonna Tomerat pennut alkavat I kirjaimella.
Kuva tytöistä
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Myytin temppukoulu
Tokon treenaaminen on jotenkin jäänyt näin talven tultua. Tosi noloa. Ei vissiin tartte kokeisiin ilmottautua ihan heti. Mutta ollaan me sentään jotain tehty ja muutama päivä sitten hassuteltiin uuden tempun parissa. Lopputuloksena laiskan ihmisen unelma: http://www.youtube.com/watch?v=lDoUEVPJRCo
lauantai 22. joulukuuta 2012
Hiihtokausi korkattu!
Ihana viikon piristys kun päästiin ensimmäistä kertaa tänä talvena hiihtämään! Myytti oli hyvässä iskussa ja hauskaa oli, vaikka luistoa olis saanutkin olla vähän enemmän. Vai liekö sitä itse vaan niin kesäterässä että tuntui tahmaiselta. Myytti ei oikein arvostanut, kun laitoin Vimpsin vetämään kierroksen sen kanssa. Tärkeä tehtävä ja semmosen kakaran kanssa pitäisi juosta! Mutta hienosti menivät ja Viivi oli luonnonlahjakkuus :) Tosin sen vetämiset saa jäädä vähäisiksi kun se on vasta 9kk. Mutta kunhan kirmailee meidän kanssa siellä vapaana jos ei ole muita samaan aikaan ladulla. Jos vaikka sattuu meille jäämään eikä lähde oppaaksi, niin onpahan pohjat valmiina.
Vimps myös peri Tikrun vetovaljaat ja BOT loimen. Minä ehdin ne jo kaapin perukoille tunkemaan kun en kestänyt katsella niitä joka päivä, mutta parempi että käytössä pysyvät kun kerran Viiville sopivat.
Vimps myös peri Tikrun vetovaljaat ja BOT loimen. Minä ehdin ne jo kaapin perukoille tunkemaan kun en kestänyt katsella niitä joka päivä, mutta parempi että käytössä pysyvät kun kerran Viiville sopivat.
tiistai 18. joulukuuta 2012
Lepää rauhassa rakas Tikru!
Tomeran Tikru 31.8.2002-17.12.2012
Maailman kultaisin koira on poissa :(
Koko tarina alkaa jo kolmen viikon takaa kun tulin töistä kotiin ja vastassa oli tärisevä Tikru. Se oli tosi kipeä ja lähdettiin pikapikaa päivystykseen, kunhan vihdoin ja viimein löysin eläinlääkärin joka suostui ottamaan meidät vastaan. Otettiin verikokeet (jotka oli jo kolmisen kk sitten otettu eläketarkastuksessa ja silloin ok) ja olivat nytkin kunnossa, paitsi valkosolujen osalta, eli tulehdus oli päällä. Paikannettiin kipu mahdollisesti selkään ja ell määräsi antibiootit ja rimadyliä sekä lepoa kuukauden verran.
Jonkin aikaa tilanne oli ok, mutta sitten alkoi liman kakominen. Tikrullahan on aiemminkin ollut sellaista poskiin puhaltamista, pöhkimistä vai miksi sitä ikinä kuvailisikaan josta ell ei ollut ennen huolissaan. Nyt se yökköili ja oksensi limaa. Ja viimeisenä niittinä se sai taas kipukohtauksen joka meni onneksi kipulääkkeellä ohi. Varasin ajan tarkempiin tutkimuksiin Apexiin ja pääsimme jo seuraavana päivänä.
Lääkärissä tutkittiin perusteellisesti koko koira. Uudet patit tarkistettiin, kuunneltiin sydän ja keuhkot ja otettiin niistä myös röntgenkuvat. Selkää ei varsinaisesti kuvattu mutta jo näistä otetuista kuvista näki, että silloittumaa löytyi :( Olin kuitenkin hetken aikaa onnellinen, kun olin jo pelännyt kasvaimia tai sydänongelmia. Saimme matkaan uudet kipulääkkeet ja vatsansuojalääkityksen, sillä oletuksella että rimadyl oli liian tymäkkää Tikrun vatsalle ja siitä liman yökkiminen. Hetki menikin taas iloisesti ja riemuitsin että Tikku olisi meidän ilonamme ehkä sittenkin vielä monen monta vuotta!
Alamäki alkoi kuitenkin tosi nopeasti. Yöt olivat kamalia kun mummolla oli kipuja ja se tärisi ja läähätti. Hieroin sen selkää, pidin siinä jääpalapussia ja Bot-loimea vuorotellen kun en oikein tiennyt mikä sen oloa helpottaisi parhaiten. Juuri kun koira oli nukahtamassa, se sai yskänkohtauksen ja taas täristiin hetki :( Totuus alkoi hiipiä mieleeni, enkä ollut enää yhtään varma että tästä selvittäisiin. Moni yritti lohduttaa että jos silloittumat ovat kasvuvaiheessa, niin kipu on ohimenevää.
Sitten koitti kamala maanantai. Yö nukuttiin todella hyvin ja aamulla Tikru oli tosi pirteä ja iloinen oma itsensä. Aamu oli siis toivoa täynnä ja kun tiedossa oli vielä fyssarikäynti, ajattelin että tästä alkaa taas ylämäki! Laitetaan mummokoira kuntoon ja vietetään ihana joulu :) Vaan kuinkas siinä sitten kävikään. Sain fyssarille kyydin (näin jälkikäteen ajatelleen luojan kiitos, etten joutunut menemään bussilla!!) ja lähdettiin ajamaan hirmuisessa lumimyräkässä. Tikru tuli levottomaksi ja oksensi autoon. Mukulakivet eivät ehkä olleet sitä parasta mitä kipeä koira kaipasi. Pääsimme onnellisesti perille ja pääsimme odotushuoneeseen odottamaan vuoroamme. Siellä Tikru alkoi tärisemään ja örisemään kovaan ääneen ja sen oli tosi paha olla. Se oksensi uudelleen ja vielä kerran vastaanotolla. Fyssari ei osannut antaa toivoa paremmasta, eikä koiran ollut lainkaan parempi olla käsittelyn jälkeen. Se oksensi taas automatkalla ja sen tehtyään totesin ääneen sen tosiasian minkä sillä hetkellä ymmärsin erittäin kirkkaasti. Maailman rakkain koira pitäisi päästää pois täältä. Sillä ei olisi enää merkitystä paranisiko sen olo jonkin ajan päästä. Tikku ei ansainnut tätäkään määrää kipuilua :( En jaksa uskoa että se olisi koskaan enää ollut täysin kivuton ja kipulääkkeitä se ei enää näyttänyt kestävän lainkaan. En olisi kestänyt enää yhtäkään kipukohtausta lisää, niin hirveää oli toisen tuskaa seurata vierestä.
Kun päätös oli tehty, soitin päivystykseen jonne pääsimme heti. Ennen viimeiselle reissulle lähtöä Tikru jaksoi vielä paiskata ylävitosen tassulla ja söi korvat hörössä makkaraa, joten ihan hyvä aika vielä lähteä. Sen olo helpotti muutenkin edes hieman, joten ihan tuskissaan ei tarvinnut viimeiselle matkalle lähteä :) Saimme eläinlääkärissä oman huoneen jonne menimme hetkeksi odottamaan. Tikru sai lisää makkaraa ja rapsutuksia ja haleja. Siinä vaiheessa olin tavallaan niin helpottunut että Tikku pääsisi kivuistaan, ettei onneksi edes hirveästi itkettänyt vaan pystyin hyvästelemään Tikrun melko rauhallisena. Se nukahti onnellisen näköisenä ja koko tapahtuma oli tosi rauhallinen.
Olo on nyt niin tyhjä ja ahdistunut. Tikku oli maailman paras koira, kultaisempaa saa hakea. Edes kovissa kivuissaan se ei kertaakaan ärähtänyt kenellekään, ei ihmisille eikä koirille. Ihan epätodellinen olo, ettei sitä ihan oikeasti enää ole. Rakas Tiipi, lepää rauhassa <3
Maailman kultaisin koira on poissa :(
Koko tarina alkaa jo kolmen viikon takaa kun tulin töistä kotiin ja vastassa oli tärisevä Tikru. Se oli tosi kipeä ja lähdettiin pikapikaa päivystykseen, kunhan vihdoin ja viimein löysin eläinlääkärin joka suostui ottamaan meidät vastaan. Otettiin verikokeet (jotka oli jo kolmisen kk sitten otettu eläketarkastuksessa ja silloin ok) ja olivat nytkin kunnossa, paitsi valkosolujen osalta, eli tulehdus oli päällä. Paikannettiin kipu mahdollisesti selkään ja ell määräsi antibiootit ja rimadyliä sekä lepoa kuukauden verran.
Jonkin aikaa tilanne oli ok, mutta sitten alkoi liman kakominen. Tikrullahan on aiemminkin ollut sellaista poskiin puhaltamista, pöhkimistä vai miksi sitä ikinä kuvailisikaan josta ell ei ollut ennen huolissaan. Nyt se yökköili ja oksensi limaa. Ja viimeisenä niittinä se sai taas kipukohtauksen joka meni onneksi kipulääkkeellä ohi. Varasin ajan tarkempiin tutkimuksiin Apexiin ja pääsimme jo seuraavana päivänä.
Lääkärissä tutkittiin perusteellisesti koko koira. Uudet patit tarkistettiin, kuunneltiin sydän ja keuhkot ja otettiin niistä myös röntgenkuvat. Selkää ei varsinaisesti kuvattu mutta jo näistä otetuista kuvista näki, että silloittumaa löytyi :( Olin kuitenkin hetken aikaa onnellinen, kun olin jo pelännyt kasvaimia tai sydänongelmia. Saimme matkaan uudet kipulääkkeet ja vatsansuojalääkityksen, sillä oletuksella että rimadyl oli liian tymäkkää Tikrun vatsalle ja siitä liman yökkiminen. Hetki menikin taas iloisesti ja riemuitsin että Tikku olisi meidän ilonamme ehkä sittenkin vielä monen monta vuotta!
Alamäki alkoi kuitenkin tosi nopeasti. Yöt olivat kamalia kun mummolla oli kipuja ja se tärisi ja läähätti. Hieroin sen selkää, pidin siinä jääpalapussia ja Bot-loimea vuorotellen kun en oikein tiennyt mikä sen oloa helpottaisi parhaiten. Juuri kun koira oli nukahtamassa, se sai yskänkohtauksen ja taas täristiin hetki :( Totuus alkoi hiipiä mieleeni, enkä ollut enää yhtään varma että tästä selvittäisiin. Moni yritti lohduttaa että jos silloittumat ovat kasvuvaiheessa, niin kipu on ohimenevää.
Sitten koitti kamala maanantai. Yö nukuttiin todella hyvin ja aamulla Tikru oli tosi pirteä ja iloinen oma itsensä. Aamu oli siis toivoa täynnä ja kun tiedossa oli vielä fyssarikäynti, ajattelin että tästä alkaa taas ylämäki! Laitetaan mummokoira kuntoon ja vietetään ihana joulu :) Vaan kuinkas siinä sitten kävikään. Sain fyssarille kyydin (näin jälkikäteen ajatelleen luojan kiitos, etten joutunut menemään bussilla!!) ja lähdettiin ajamaan hirmuisessa lumimyräkässä. Tikru tuli levottomaksi ja oksensi autoon. Mukulakivet eivät ehkä olleet sitä parasta mitä kipeä koira kaipasi. Pääsimme onnellisesti perille ja pääsimme odotushuoneeseen odottamaan vuoroamme. Siellä Tikru alkoi tärisemään ja örisemään kovaan ääneen ja sen oli tosi paha olla. Se oksensi uudelleen ja vielä kerran vastaanotolla. Fyssari ei osannut antaa toivoa paremmasta, eikä koiran ollut lainkaan parempi olla käsittelyn jälkeen. Se oksensi taas automatkalla ja sen tehtyään totesin ääneen sen tosiasian minkä sillä hetkellä ymmärsin erittäin kirkkaasti. Maailman rakkain koira pitäisi päästää pois täältä. Sillä ei olisi enää merkitystä paranisiko sen olo jonkin ajan päästä. Tikku ei ansainnut tätäkään määrää kipuilua :( En jaksa uskoa että se olisi koskaan enää ollut täysin kivuton ja kipulääkkeitä se ei enää näyttänyt kestävän lainkaan. En olisi kestänyt enää yhtäkään kipukohtausta lisää, niin hirveää oli toisen tuskaa seurata vierestä.
Kun päätös oli tehty, soitin päivystykseen jonne pääsimme heti. Ennen viimeiselle reissulle lähtöä Tikru jaksoi vielä paiskata ylävitosen tassulla ja söi korvat hörössä makkaraa, joten ihan hyvä aika vielä lähteä. Sen olo helpotti muutenkin edes hieman, joten ihan tuskissaan ei tarvinnut viimeiselle matkalle lähteä :) Saimme eläinlääkärissä oman huoneen jonne menimme hetkeksi odottamaan. Tikru sai lisää makkaraa ja rapsutuksia ja haleja. Siinä vaiheessa olin tavallaan niin helpottunut että Tikku pääsisi kivuistaan, ettei onneksi edes hirveästi itkettänyt vaan pystyin hyvästelemään Tikrun melko rauhallisena. Se nukahti onnellisen näköisenä ja koko tapahtuma oli tosi rauhallinen.
Olo on nyt niin tyhjä ja ahdistunut. Tikku oli maailman paras koira, kultaisempaa saa hakea. Edes kovissa kivuissaan se ei kertaakaan ärähtänyt kenellekään, ei ihmisille eikä koirille. Ihan epätodellinen olo, ettei sitä ihan oikeasti enää ole. Rakas Tiipi, lepää rauhassa <3
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)